Jorge Paulo Lemannin profiili

Jorge Paulo Lemann on Rio de Janeirossa asuva taloustieteilijä ja liikemies, jota Forbes piti vuonna 2021 Brasilian toiseksi rikkaimpana miehenä.

Lue myös: Luis Stuhlberger: kömpelöstä monimiljonääriksi ja Brasilian suurimmaksi rahastonhoitajaksi

Veteraani on toiseksi korkein Facebookin perustajan, brasilialaisen Eduardo Saverinin jälkeen.

Lemann on sveitsiläisten vanhempien poika, jolta hän on perinyt kaksoiskansalaisuuden, ja hän on referenssi yrittäjänä Brasiliassa, jossa on varsin omituinen yrityskulttuuri.

Lue lisää ja tutustu yhden maailman rikkaimman ihmisen tarinaan ja kehityskulkuun.

Kuka on Jorge Paulo Lemann

Jorge Paulo Lemann, 1986 (Kuva: Celso Meira/Globo via Getty Images)

Jorge Paulo Lemann syntyi Rio de Janeirossa 26. elokuuta 1939 sveitsiläisen isän ja sveitsiläissyntyisen äidin lapsena.

Hänen isänsä jätti juusto- ja meijeriyrityksen Sveitsissä, kun hän päätti tulla Brasiliaan.

Mutta Resendessä - RJ:ssä hän avasi Lemann & Companyn samalla segmentillä.

Kun Jorge Paulo oli 14-vuotias, hänen isänsä kuoli, mikä järkytti perhettä suuresti.

Hän jatkoi kuitenkin omistautumista opinnoilleen ja valmistui lukiosta saaden ystäviltään tittelin "todennäköisin menestyjä".

Ja niin kävikin, Lemann menestyi ja rakensi yhdessä kahden tärkeimmän kumppaninsa, Marcel Tellesin ja Beto Sicupiran, kanssa maailman kapitalistisen imperiumin.

Noina 81 vuotena Lemann pystyi perustamaan Banco Garantian ja sijoittamaan sellaisiin yrityksiin kuin Lojas Americanas, Brahma ja Antarctica, joista myöhemmin muodostui Ambev.

Se on myös sijoittanut Telemarin, Gafisan ja ALLin kaltaisiin yrityksiin.

Leman perusti 3G Capital -rahaston ja siirtyi ulkomaisiin sijoituksiin.

Tässä yhteydessä se osti Burger King-, Tim Hortons-, Popeyes- ja Heinz-ketjut.

Jorge Paulo on perustanut kolme hyväntekeväisyysjärjestöä: Fundação Estudar, Fundação Lemann ja Instituto Tênis.

Koulutus

Lemann valmistui peräti Harvardista!

Niinpä nuori mies kirjoittautui vuonna 1957 taloustieteen kurssille, jonka hän suoritti vain kahdessa vuodessa tavanomaisen kolmen vuoden sijasta.

Matkan alku

Vastavalmistunut nuori Lemann palasi Brasiliaan ja lähti etsimään töitä rahoitusmarkkinoilta.

Jorge Paulo aloitti työt Deltecissä, Rio de Janeirossa vuonna 1946 perustetussa yrityksessä, joka harjoitti osakekauppaa Latinalaisen Amerikan markkinoilla.

Brasilian pääomamarkkinoiden alkutilanne kuitenkin lannisti häntä, ja hän päätti käyttää Sveitsin kaksoiskansalaisuuttaan ja kokeilla harjoittelua ulkomailla.

Niinpä Lemann sai Genevessä töitä Credit Suisse -pankista, mutta työ siellä ei tuottanut onnea.

Tämä johtui siitä, että toimielin oli byrokraattinen, hierarkkinen, hidas ja kipsattu.

Siksi nuori mies pyysi, että hän voisi lähteä harjoittelusta seitsemän kuukauden jälkeen.

Palattuaan Rioon vuonna 1963 Lemann sai töitä rahoitusyhtiö Invescolta.

Jorge Paulo tykkäsi työskennellä siellä, ja juuri Invescossa hän todella vaikutti.

Siellä hän rakensi pääomamarkkinaosaston, joka alkoi aiheuttaa ongelmia perinteisille pörssitoimijoille.

Heidän strategiansa toimi eräänlaisen "rinnakkaisen pörssin" avulla.

Tämän seurauksena Invesco pystyi siirtämään 5 prosenttia Rio de Janeiron pörssin volyymista.

Tämän jälkeen Lemann nousi yhtiön osakkaaksi, mutta vuonna 1966 Invesco meni konkurssiin.

Libra Brokerage

Invesco-katastrofin jälkeen Jorge Paulon oli siirryttävä toiseen liiketoimintaan, ja hän alkoi sijoittaa yhdessä Jorge Carlosin kanssa Libra-välitystoimistoon.

Ystävykset saivat etukäteen 26 prosentin osuuden yrityksestä, jonka he jakoivat tasan.

Näiden kahden läsnäololla välitysliike sai myönteisiä tuloksia, ja se sai jopa uusia kykyjä, kuten Luiz Cezar Fernandesin, jotka seurasivat Lemannia muissa tehtävissä.

Vuonna 1970 Jorge Paulo kuitenkin joutui myymään osuutensa 200 000 Yhdysvaltain dollarilla yritettyään tuloksetta ostaa Libran määräysvallan.

Välitystakuu

Lemann, Telles ja Sicupira

Vuonna 1971 Lemann, Ramos da Silva ja Luiz Cezar sekä kaksi sijoittajaa ostivat Garantia-obligaatioiden välitystoimiston myynnistä saaduilla rahoilla Lemann, Ramos da Silva ja Luiz Cezar sekä kaksi sijoittajaa.

Seuraavana vuonna Marcel Hermann Telles palkattiin selvitysmiehenä, ja vuonna 1973 myös Carlos Alberto Sicupira kutsuttiin työskentelemään välitysliikkeeseen.

Tämä Lemannin, Tellesin ja Sicupiran välinen kumppanuus jatkuu edelleen!

Mutta tiedätkö, mikä oli sen salaisuus? Lemannin mukaan se oli mahdollista vain muutaman pilarin ansiosta:

• Kaikki kolme noudattavat samoja arvoja;
• Toinen ei häiritse toisen työtä;
• Kolmen kumppanin roolit on aina määritelty hyvin;

Nämä pilarit olivat niin vahvoja näiden kolmen kumppanuudessa, että vasta 27 vuotta myöhemmin, vuonna 2000, ne virallistivat kumppanuussopimuksen.

Itse asiassa tämä oli tarpeen vain perimyksen helpottamiseksi, sillä yrittäjäkolmikolla on 11 perillistä.

Lemannin ristiriitainen kulttuuri

Vanhempien yrityksessä työskentely on yleinen tapa perheissä, joissa on yrityksiä, mutta Lemannille se ei ole todellisuutta.

Tämä johtuu siitä, että miljardööri on aina kieltänyt osakkaiden lapsia ja puolisoita työskentelemästä yrityksissä.

Näin ollen ongelmia, joita perheyrityksissä usein esiintyy, ei esiinny Lemannin johtamissa yrityksissä.

Tässä mielentilassa Lemann oli kiinnostunut palkkaamaan PSD:n: köyhä, älykäs ja syvä halu rikastua.

Se tarkoitti enemmän tai vähemmän köyhää, fiksua ihmistä, jolla oli suuri halu rikastua.

Toisin sanoen Lemannille tutkinto ei riittänyt, vaan hän oli kiinnostunut ihmisistä, joilla oli voittaja-asenne.

Tässä skenaariossa Lemann auttoi uuden kulttuurin vakiinnuttamisessa yhtenä Garantia-välitysyhtiön omistajista.

Tuohon aikaan pankeissa ja yrityksissä vallitsi suuri hierarkia ja muodollisuus.

Takuu halusi kuitenkin mennä toista tietä.

Toimistoja ei esimerkiksi erotettu toisistaan seinillä, eikä puku ja solmio olleet pakollisia.

Lisäksi palkkiomalli poikkesi Brasilian tärkeimpien rahoituslaitosten omaksumasta mallista.

Garantia käytti Goldman Sachsin mallia, jossa palkat olivat alle markkinapalkan ja bonukset puolivuosittain.

Tässä skenaariossa bonukset voisivat olla miljoonia, ja ne riippuisivat vain yksilöllisestä suorituksesta.

Toisin sanoen yritys toimi meritokratian periaatteen mukaisesti, ja kaikki työntekijät kaikilla aloilla osallistuivat joka lukukausi arviointiin.

Näin ollen työntekijät saivat bonuksia, jos heidän suorituksensa oli odotusten mukainen tai niitä parempi.

Jos työsuoritus kuitenkin jäi odotettua heikommaksi, työntekijä irtisanottiin.

Lemannin miljardööri-imperiumin kasvu

Garantian menestyksen huomattuaan amerikkalainen JP Morgan yritti ostaa osan Garantiasta vuonna 1976.

Lemann kuitenkin vaikeutti liiketoimintaa ja päätti siirtyä investointipankkitoimintaan.

Seuraavina vuosina Lemann pakotti perustajaosakkaat myymään osia osakkuudestaan, jotta hän voisi siirtää sen uusille tulokkaille.

Vuonna 1982 Lemann osti Lojas Americanasin, joka huonon taloushallinnon vuoksi oli vajoamassa.

Lemannin laskelmien mukaan Lojas Americanas oli kuitenkin niin halpa, että se voisi saada voittoa pelkästään kiinteistöjen myynnistä, jos kaikki menisi pieleen.

Vuonna 1994 unelma toteutui, ja perustajaosakkaiden sijoittamien yritysten ansiosta Garantialla oli historiansa paras vuosi, ja sen voitto oli lähes miljardi Yhdysvaltain dollaria.

Neljä vuotta myöhemmin Aasian kriisin vaikutusten ravistelemana Garantia kuitenkin myytiin Credit Suisselle 675 miljoonalla dollarilla.

Juomat: uusi miljardöörien veto

Jotkut ihmiset menettävät rahaa alkoholijuomilla, mutta Paulo Lemannille Ambevin omistajaksi tulo toi miljardeja!

Kaikki alkoi vuonna 1889, jolloin takuu oli kannattava.

Tuohon lihavien lehmien aikaan Lemann päätti ostaa Brahman 60 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla.

Koska Sicupira vastasi Lojas Americanasin johtamisesta, Telles valittiin tekemään Brahmasta kannattava yritys.

Aluksi tavoitteena oli leikata kuluja 10 prosenttia ja kasvattaa tuloja samalla prosentilla, ja tämä strategia toimi.

Vain kahdessa vuodessa liikevaihto oli kasvanut 7,5 prosenttia, voitto oli kolminkertaistunut ja 35 prosenttia parhaista työntekijöistä sai jopa yhdeksän palkan bonuksen.

Brahman ollessa radalla se onnistui vuonna 1999 valtaamaan kilpailijan Antarktiksen.

Niinpä 45 vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen nämä kaksi yritystä yhdistyivät Ambeviksi, maailman viidenneksi suurimmaksi oluenvalmistajaksi.

Vuonna 2004 Ambev fuusioitui belgialaisen Interbrew'n kanssa ja nousi olutalan johtavaksi yritykseksi.

Tämä yritys on tuottanut 12 miljardin Yhdysvaltain dollarin vuositulot, toimintaa 140 maassa ja 12 prosentin markkinaosuuden.

Hyvän tuoton ansiosta brasilialaiset saivat 150 prosenttia enemmän voittoa ja lähtivät Budweiserin valmistajan Anheuser-Buschin perään.

Jorge Paulo Lemannin, Marcel Tellesin ja Beto Sicupiran iloksi osakkaista tuli marraskuussa 2008 amerikkalaisen panimon määräysvaltaosakkaita 52 miljardin dollarin hintaan.

Tällä hetkellä kaikkien näiden olutyhtiöiden fuusio on nimeltään ABInBev.

Katse Brasiliaa pidemmälle

Liiketoiminta saattoi sujua hyvin Brasiliassa, erityisesti panostamalla panimoihin, mutta yrittäjäkolmikon kunnianhimoisena tavoitteena oli laajentaa rajojen ulkopuolelle.

Tästä syystä he päättivät vuonna 2004 perustaa rahaston, jonka tavoitteena on sijoittaa Brasilian ulkopuolisiin yrityksiin: 3G:hen.

Kuusi vuotta myöhemmin 3G onnistui ostamaan Burger King -ketjun 4 miljardilla dollarilla.

Vuonna 2013 3G ilmoitti yhdessä sijoittaja Warren Buffettin kanssa ostavansa elintarvikevalmistaja Heinzin.

Lisäksi ne tulivat 3G-rahaston Restaurant Brands Internationalin, Popeyes-verkon, Movilen (iFoodin omistaja) ja Gera Venture Capitalin valikoimaan.

Lisää artikkeleita maailman rikkaimmista ja menestyneimmistä miehistä löydät blogistamme!